Artikkelit kirjoittajana: Kainuun Vasemmisto

Kainuun Vasemmisto: Budjetti leikkaa köyhimmiltä

-Sipilän hallituksen budjetti leikkaa hämäyspuheista huolimatta ensi vuonna kaikkein pienituloisimpien suomalaisten toimeentuloa, arvostelee Kainuun Vasemmisto. Piirihallitus muistuttaa, että eduskuntavaalien alla nykyiset hallituspuolueet irvailivat Vasemmistoliittoa vastuuttomaksi kun puolue olisi ottanut valtiolle lisää velkaa perusturvan puolustamiseksi ja ihmisten ostovoiman säilyttämiseksi. -Nyt samojen puolueiden budjettiesitys lisää velanottoa, mutta toisin kuin Vasemmisto Sipilän hallitus käyttää velkarahat esimerkiksi miljoonaperintöjä saavien […]

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Maakuntahallintoon laaja demokratia

Kainuun Vasemmisto vaatii uuteen maakuntahallintoon mahdollisimman laajaa demokratiaa, jotta kainuulaiset pääsevät todella vaikuttamaan palveluihin. Uuden hallinnon valmistelu alkaa elokuussa. -Kun toiminta laajenee valtiolta siirtyviin tehtäviin niin yksi maakuntahallitus ei pysty kaikkea hoitamaan, vaan avuksi tarvitaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava lautakunta, Kuhmossa kokoontunut piirihallitus totesi.

[ Lue lisää → ]

Vasemmiston aloite maakuntavaltuustossa: Nuoret mukaan muovaamaan Kainuu-kuvaa

Kainuun maakuntavaltuuston Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki tänään Sotkamossa pidetyssä maakuntavaltuuston kokouksessa aloitteen nuorten ottamisesta mukaan Kainuun maakuntakuvan muovaamiseen. Valtuustoaloitteessa esitetään lähestyvän Suomen 100-vuotisjuhlavuoden johdosta nuorten ottamista mukaan käyttämään Kainuun liiton sosiaalisen median kanavia Suomen Ulkoministeriön esimerkkiä seuraten. Ulkoministeriö antoi taannoin YouTube-kanavansa käyttöoikeudet kymmenelle nuorelle ympäri Suomea. Valtuustoryhmän mielestä tällä tavoin Kainuu-kuvasta saadaan muovattua entistä houkuttelevampi erityisesti […]

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Verotuksen alarajaa nostettava

Kainuun Vasemmisto vaatii Sipilän hallitusta nostamaan valtionverotuksessa verotettavan tulon alarajaa hyvityksenä työttömille, eläkeläisille ja muille pienituloisimmille. -Työmarkkinoiden kilpailukykysopimukseen liittyvät verohelpotukset eivät auta senttiäkään kaikkein pienituloisimpia, jotka ovat joutuneet kärsimään hallituksen leikkaustoimista suhteessa eniten, Kainuun piirihallitus korosti.

[ Lue lisää → ]

Terrafamen jatkorahoitus tarvitaan tai Kainuun aluetalous romahtaa

Koko Kainuun, Suomen vaikeimman työttömyysalueen, aluetalous oli romahdusvaarassa, kun maakunnan suurin yksityinen työnantaja UPM Kymmene sulki yli sata vuotta toimineen Tihisenniemen tehtaan. Tuolloin vuonna 2008 Kainuun aluetalouden ja työttömyystilanteen edes kohtalaiseksi pelasti Talvivaaran kaivos rakentaminen, joka työllisti suoraan useita kymmeniä irtisanottuja paperitehtaan työntekijöitä. Lisäksi UPM perusti Renforsin Ranta -yritysalueen, ja investoi sen kehittämiseen. Alussa alueelle […]

[ Lue lisää → ]