Posts Categorized: Ajankohtaista

Kainuun Vasemmisto: Itärata uuteen hallitusohjelmaan

Kainuun Vasemmisto esittää Kainuun ja koko Itä-Suomen liikenneyhteyksiä merkittävästi parantavan itäradan rakentamista eduskuntavaalien jälkeisen uuden hallituksen ohjelmaan. Uusi ratayhteys rakennettaisiin Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan. Savonrataa korjattaisiin samalla nopeuksien nostamiseksi ja näin junayhteys Kainuusta Helsinkiin nopeutuisi tunnilla. Itäradan myötä esimerkiksi Kuopiosta tai Joensuusta pääsisi Helsinkiin junalla kolmessa tunnissa.

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Sotea jatkettava asukkaiden ehdoilla

Kainuun Vasemmisto vaatii maakunta- ja sote-uudistuksen jatkamista Sipilän porvarihallituksen kaatuneesta mallista poiketen siten, että uudistus tehdään asukkaiden lähtökohdista nopeuttamalla hoitoon pääsyä terveysasemien toiminnallisin investoinnein ja turvaamalla laadukkaat palvelut kaikille. Piirihallituksen mielestä sote-palvelujen yksityistämistä jarruttavan ns. rajoituslain voimassaoloa on jatkettava ja uudistuksen valmistelun jatkorahoitus turvattava. Sote-uudistuksen valmistelua on muutettava siten, että palvelut tuottaa jatkossa maakunta tai […]

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Luottamushenkilöt mukaan sotevalvontaan

Kainuun Vasemmisto esittää, että sosiaali- ja terveystoimen luottamushenkilöt otetaan mukaan vanhusten hoivakoteihin ja kotihoitoon tehtäviin tarkastuksiin. -Väärinkäytökset ja sopimusrikkomukset erityisesti yksityisissä hoivakodeissa osoittavat, että omavalvonta ei riitä sen paremmin henkilöstömitoituksen kuin hoivan laadunkaan osalta vaan tarkastuksia on lisättävä ja tehostettava tekemällä niitä ennalta ilmoittamatta, piirihallitus totesi. Vasemmiston mukaan selväksi on käynyt, että työntekijät eivät uskalla […]

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Äänioikeus taattava kaikille

Kainuun Vasemmisto vaatii pikaisia toimia äänestysmahdollisuuden turvaamiseksi kaikille vaaleissa äänioikeutetuille. Äänestäjän tulee aina esittää selvitys henkilöllisyydestään. Tähän tarkoitukseen sopivat esimerkiksi kuvallinen henkilökortti, ajokortti, passi ja kuvallinen KELA-kortti. Lisäksi Poliisi voi myöntää väliaikaisen maksuttoman henkilökortin äänestämistä varten, jos henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa. Äänestäjän on kuitenkin aina hankittava itse passikuvat korttia varten. Tänä vuonna […]

[ Lue lisää → ]

Kainuun Vasemmisto: Nuorisotyö lähemmäs nuorta

Kainuun Vasemmisto vaatii, että Kainuun liitto, Kainuun sote ja Kainuun kunnat aloittavat toimenpiteet jalkautuvan nuorisotyön tehostamiseksi Kainuussa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suurin osa Kainuun nuorista ei ole aktiivisesti nuorisopalveluiden piirissä, mikä omalta osaltaan aiheuttaa nuorten syrjäytymistä. Nykyisen etsivän nuorisotyön lisäksi Kainuun Vasemmisto haluaa, että nuorisotyö viedään sinne missä nuoret ovat, jotta kaikki nuoret saataisiin tavoitettua. Nuoret […]

[ Lue lisää → ]