Kai­nuun Va­sem­mis­to: Läh­tö hal­li­tuk­ses­ta ei tuo köy­hil­le eu­roa­kaan

Kainuun Vasemmiston mielestä Vasemmistoliiton tulee jatkaa hallituksessa vaikka tulevassa budjettiriihessä joudutaankin tekemään vaikeita päätöksiä.

Kuntarakenne- ja sotepalvelu-uudistus ovat Vasemmiston mielestä välttämättömiä, jotta voimavarat käytetään kansalaisten palveluihin ylimääräisen byrokratian sijaan.

– Lähtö hallituksesta ei tuo köyhille euroakaan lisää, vaan säästökohteiksi voivat joutua myös kaikkein heikompiosaisten sosiaaliturva, työttömän peruspäiväraha ja opiskelijoiden opintotuki, joita vasemmisto on hallituspuolueena saanut korotettua, piirihallituksessa todettiin.

Vasemmiston mukaan nykyiseen enemmistöparlamentarismiin kuuluu se, että vain hallituspuolueiden esitykset toteutuvat ja kaikki muu on sanahelinää. Keskusta ja perussuomalaiset eivät ole oppositiossa saaneet aikaan ainoatakaan parannusta kansalaisten arkeen.

Kainuun Vasemmisto muistuttaa, että Suomen tärkeimmillä vientimarkkina-alueilla talous on jo kääntynyt nousuun ja se tulee viiveellä tuomaan töitä myös Suomen teollisuudelle.

– Nykyisissä irtisanomisissa näkyy se, että omistajat eivät edes väliaikaisesti ole valmiita tinkimään voitoistaan vaan kaikki maksatetaan työntekijöillä. Irtisanomissuoja on Suomessa aivan liian heikko, piirihallitus arvosteli.
………………….

Lisätiedot: Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja Jouko Korhonen, p. 0400-299079