Kai­nuun Va­sem­mis­to: Työt­tö­mil­le li­sää opin­to­tu­kea

Kainuun Vasemmisto vaatii voimakkampia toimia huippulukemiin nousseen työttömyyden taittamiseksi. Piirihallitus pitää käsittämättömänä sitä, että Kainuun työttömyys on maan korkein. Vuodessa työttömien määrä on noussut lähes 1300 henkilöllä, mutta samaan aikaan tukityöllistettyjä on yli 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

Vasemmiston mielestä työttömien opintotukea on parannettava ja sen kestoa jatkettava, jotta he voivat kouluttautua uusiin ammatteihin.

Työtön on voinut kouluttautua omaehtoisesti työttömyyskorvauksia menettämättä vuodesta 2010 alkaen ja mahdollisuutta käyttää Kainuussa jo liki 500 henkilöä. Etuutta voi kuitenkin saada vain enintään kahden vuoden ajalta, vaikka useimpien ammattitutkintojen kesto on kolme vuotta.

Kuntien asenteessa työllisyyden korjaamiseksi on Kainuun Vasemmiston mukaan liian suuria eroja ja maakunnallisessa edunvalvonnassa suurtyöttömyys hiljaa hyväksytään tyytyen lähinnä vain tilastointiin.

Kun monissa kuntapalveluissa on työvoimapula, niin Kainuun Vasemmiston mielestä on syytä harkita laajaa velvoitetyöllistämistä ellei työttömyystilanne muuten korjaannu.

Lisätiedot
Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja Jouko Korhonen
p.0400-200733