Television 45 minuuttia-ohjelmassa kerrottiin taannoin erään kehitysvammaisen asumisesta Invalidiliiton asumispalvelutalossa. Uskomattoman tuntuinen ja surullinen tarina, mutta vastaavia näkyy keskustelupalstoilla.
Kehitysvammaisten laitospaikkojen muuttaminen avopaikoiksi on vireillä monissa kunnissa. Kajaanissakin Kainuun maakunta-kuntayhtymä suunnittelee Kuusanmäen kehitysvammaisten laitoshoitopaikkojen osittaista muuttamista palveluasunnoiksi.
Taustalla on valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämisestä. Tavoite on vähentää laitoshoitoa lisäämällä hallitusti yksilöllisempiä ja yhteisöllisempiä lähiyhteisön tuki- ja palvelumuotoja. Hyviä tavoitteita mutta niiden toteuttaminen herää monia kysymyksiä.
Saavatko kehitysvammaiset jatkossa asunnoissaan riittävästi ja nopeasti tukea ja apua arjen toimintoihin? Kuka määrittelee kehitysvammaisen tarpeet ja avun määrän? Onko ammattitaitoista henkilöstöä riittävästi?
Henkilöstöä nimittäin tarvitaan jatkossa paljon. Laitoksissa yhden hoitajan silmät voivat valvoa samanaikaisesti useampaa henkilöä ja niissä voidaan käyttää harjoittelijoita ja avustajia ammattitaitoisten hoitajien apuna. Palvelutaloissa voidaan joutua tarpeeseen: yksi hoitaja/ yksi kehitysvammainen.
Samaan aikaan kun ministeriötasolla tehdään hienoja suunnitelmia yksilöllisistä palveluista ja ohjaamisesta itsenäiseen elämään, niin paikallisesti tuskaillaan kasvavien henkilöstömenojen kanssa. Esimerkiksi Kainuun maakunta-kuntayhtymän ensi vuoden budjettiin ei ole kirjattu yhdenkään uuden hoito- tai muun henkilöstön viran perustamista ja tiukka täyttölupamenettely jatkuu vapautuvien osalta.
Tilanne on ristiriitainen. Jos halutaan yksilöllistä asumispalvelua kehitysvammaisille laitoshoidon tilalle, niin se edellyttää tarpeeksi henkilöstöä, jottei käy kuten kyseisessä televisio-ohjelmassa kuvattiin.
Mutta edes henkilöstön lukumäärä ei riitä, sillä käytännössä on tärkeää se, moniko heistä on töissä ja mikä on työmotivaatio. Työhyvinvointi on näiden molempien kohdalla ratkaisevaa.
Hyvin helposti tuijotetaan pelkkää sairaslomien määrää, kun pitäisi nähdä niiden taakse. Työuupumus ja muut jaksamiseen liittyvät poissaolosyyt pitää tunnistaa. Valitettavan usein väsymisen ja poissaolojen taustalla on huono johtaminen. Voi myös löytyä yksi ainoa kiusanhenki, joka piinaa työyhteisöä vuodesta toiseen ellei ongelmaan puututa. Helppoja ratkaisuja ei ole mutta pahinta on silmien ummistaminen.
Kehitysvammaistenkin hyvän hoidon ja huolenpidon taustalla on hyvinvoiva työyhteisö, jonka pyörittämään palvelutaloon halutaan niin asukkaaksi kuin työntekijäksi.
Ilman sitä uhkana on asumispalvelujen muuttuminen säilytystaloiksi.
Kirjoittaja on toimistosihteeri, Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen ja Kajaanin Vasemmiston kunnallisjärjestön puheenjohtaja.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa 13.12.2011.