Isompien yritysten ja julkisyhteisöjen strategioihin on kirjattu henkilöstökoulutus. Hyvä niin, sillä osaamista lisäämällä voidaan parantaa työn tuottavuutta vääntämättä jaksamisen ruuvia ylikierroksille asti.
Kolikolla on kääntöpuolensa, sillä koulutus voi myös mennä täysin harakoille. Konsultteja ja kaikentietäviä julkkis-besserwissereitä on toki kouluttajiksi tyrkyllä pilvin pimein ja suolaisin hinnoin.
Monella työpaikalla koulutuksiin pääsevät aina yhdet ja samat. Maan hiljaiset jäävät huomiotta. Varsinkin jos koulutus on osinkaan omalla ajalla, osallistumista vielä välttelevät juuri ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat.
Työpaikkojen suurimpia ongelmia on esimiesten johtamistaidon puute. Kaikista ei tule hyviä pomoja tekemälläkään, mutta koulutus voisi auttaa.
Oma lukunsa on ylimmän johdon koulutus. Erinäisiä kelolinnoja, joihin johdolla, vaan ei muulla henkilöstöllä, on pääsy, löytyy niin yritysten kun kuntayhtymien ja kuntien omistuksesta ”koulutustiloina”. Kenties niissä jopa koulutetaan.
Yritysten ja yhteisöjen kehittämisstrategioihin kirjataan mittareita, jotta myöhemmin voidaan katsoa, mitä tuli tehtyä. Koulutuksen osalta mittari on usein koulutuspäivien määrä. Mutta mitä se kertoo? Että on koulutettu; mutta ei mitään tuloksista, ei laadusta eikä tarpeellisuudesta.
Kouluttautuminen ja uuden oppiminen on periaatteessa aina hyväksi. Sellainen työnantaja, joka osaa näitä mahdollisuuksia tarjota, erottuu edukseen ja voittaa kilpailun parhaasta työvoimasta.
Nykyisin työ on usein pirstaleista yksinpuurtamista isollakin työpaikalla. Yhteinen koulutus- tai ajankohtaispäivä voi toimia vertaistukena. Mutta kriittinen arvio on paikallaan.
Sen sijaan, että istutaan koko päivä vaikkapa hintaan sata euroa/henkilö kuuntelemassa viisastelua oppimatta oikeastaan mitään, niin sama sosiaalinen anti voitaisiin saada paljon halvemmalla jos työnantaja tarjoaisi kunnollisen yhteisen ravintola-aterian. Eikä oveen tarvitse lappua: ”Virasto suljettu koulutuksen vuoksi”.
Julkisyhteisöissä eletään nykyään hanke-maailmassa, eikä se ole hanke eikä mikään ellei sen nimissä järjestetä vähintään muutamaa seminaaria. Ja koska hankkeen pitää näyttää ulospäin vaikuttavuutta, niin seminaareihin pitää saada runsaasti osanottajia. Näin saadaan hyvät lukemat raportteihin ja pohja jatkohankkeelle.
Joskus joutuu kysymään, että ajatellaankohan kokonaisuutta? Jos seminaarissa istuu päivän vaikkapa parisataa terveydenhoitoalan ammattilaista, niin sen seminaarin aikana hujahtaa yhden tai kahden lääkärin tai sairaanhoitajan koko vuoden työaika taivaan tuuliin.
Opitaanko siinä hankeseminaarissa niin paljon uutta hyvää, että sen yhden päivän annilla osataan tehdä hoitotyötä yhden lääkärin työpanosta enemmän. Sitä sopii aina joskus kysyä.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa 24.5.2012.
Kirjoittaja on toimistosihteeri, Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen ja Vasemmistoliiton Kajaanin kunnallisjärjestön puheenjohtaja