Suomi sai presidentin, jonka asenteet, taustavoimat ja kokemus työpaikkojen arjesta näkyivät lakkosakko-lausunnosta. Sauli Niinistön selittelyt kertoivat, että meillä on nyt työnantajien presidentti. Ero aiemmin ammattiyhdistysliikettä palvelleeseen lakinaiseen Tarja Haloseen on lähtökohtaisesti ja asenteellisesti suuri.
Niinistöstä, pääkaupunkilaisesta lakimiehestä ja pankkiirista, ei saa koko Suomen presidenttiä sillä , että käväisee Palloliiton puheenjohtajana katsomassa Kajaanin keinonurmikenttää tai parissa vaalitilaisuudessa, se ei vielä riitä.
Sauli Niinistöllä on kuuden seuraavan vuoden aikana iso urakka tehdä itsestään koko Suomen presidenttiä, jäihän äänestysprosentti verrattain alhaiseksi.
Presidentin valtaoikeudet on Suomessa niin riisuttu, että vaikka halua olisi niin presidentti ei pysty Suomen sisäisissä asioissa päättämään juuri mistään. On turha haikailla Kekkosen aikoja; presidentin mahtikäskyllä rakenteille pantuja teitä ja väkisin kokoon runnattuja hätätilahallituksia. Presidentillä ei tällaista valtaa ja oikeuksia ole, vaikka Paavo Väyrynen kuinka yritti näin uskotella.
Muutaman muodollisen tehtävän kuten lakien allekirjoituksen ohella presidentillä on Suomessa oikeaa valtaa jäljellä lähinnä vain ulkopolitiikassa ja siinäkin vain yhteistyössä valtionneuvoston kanssa. Jos eduskunta ja hallitus ovat toista mieltä, niin presidentti voi yrittää vastaan pullikoida, mutta toiseksi jää.
Niinistön valinta ei ole Suomelle katastrofi, mutta hän on kuitenkin pohjimmiltaan Nato-mies ja ulkopoliittiselta osaamiseltaan ohut. Niinistön kansainvälinen ura on vain pankkimiehen ura, Venäjä-suhteensakin vain suhteiden solmimista samanmielisiin.
Presidentti joutuu luopumaan kokoomuksen jäsenkirjasta. Ei niin, että kokoomuslaisuus tekisi ihmisestä huonoa. Kunnissakin salin siltä laidalta voi joskus tulla ihan järkeviä esityksiä. Taantumuksellisin ryhmä on yleensä keskusta, koska sillä on eniten menettävää.
Sauli Niinistön nousu presidentiksi ei ollut yllätys, hän sai kuusi vuotta tietoisesti käydä kampanjaansa ja ylivoimaisesti suurimmalla rahoituksella.
Niinistön kuningastien avasivat demarit. Kun Tarja Halonen kahdesti kokosi vasemmistolaiset laajalti ottaen sekä muut uudistusmieliset, niin nyt demareilta ei löytynyt ketään samoihin saappaisiin. Erkki Tuomioja kenties olisi tällainen henkilö ollut, mutta lipposlaiselle puoluejohdolle Tuomioja on punainen vaate.
Kuuden vuoden presidenttikausi on pitkä aika. Se pudottaa armotta myös kaksi Paavoa pois pelistä. Mutta se kolmas, meidän Paavomme, kasvaa tämän ajan korkoa.
Kirjoittaja on Sotkamon valtuuston varapuheenjohtaja ja Kainuun Vasemmiston maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa to 9.2.2012.