Johtavat talousasiantuntijat vääntävät teorioita siitä, kuinka Suomen taloutta pitäisi hoitaa, jotta työttömyys vähenee ja ihmisten elintaso paranee.
Joskus sieltä norsunluutornista olisi hyvä astua ulos tavallisten ihmisten reaalimaailmaan. Niin älyvapaita varsinkin työttömien kannalta nämä ideat toisinaan ovat.
Äskettäin Sitran rahoittamana eräät hyvätuloiset hyväkkäät viisastelivat, että ammattiyhdistysliike on syypää nykytilanteeseen liian hyvine ansiosidonnaisine työttömyyskorvauksineen.
Esittivät, että korvauksen kesto pitäisi puolittaa ja jakaa rahat sellaisille, jotka eivät ole ammattiliittoihin liittyneet. On muka epätasa-arvoista se, että ammattiliittojen työttömyyskassoihin liittyneet, joka tilistä jäsenmaksunsa maksaneet, saavat ansiosidonnaista korvausta ja muut eivät.
Mitä tämä viisastelu käytännössä tarkoittaa. Sitä, että ay-liike ja sen työttömyyskassat halutaan lennättää roskakoriin, antaa samat edut maksupinnareille, jotta liittoihin ja niiden työttömyyskassoihin ei liityttäisi.
Isännät haluavat Suomeen vain Loimaan kassan, josta ei työntekijälle ole apua työsuhteen ongelmissa.
Oma liitto ja oman liiton kassa on työntekijän paras turva ja sen tietävät työnantajatkin.
Suomessa on melkein 100 000 yli vuoden työttömänä ollutta pitkäaikaistyötöntä, moni heistä on jo pelkälle työmarkkinatuelle pudonnut. Yhä useampiko pitäisi ahdinkoon ajaa.
Työttömien syyllistäminen on kohtuutonta, sillä esimerkiksi meillä Kainuussa on työpaikkoja haettavana vähemmän kuin 18 viime vuoteen.
Sen sijaan että halutaan poistaa työntekijöiden ansaitsemia ja ammattiyhdistysliikkeen puolustamia etuuksia, lyhentää irtisanomisaikoja ja pidentää koeaikoja Suomessa voitaisiin aidosti parantaa työn tuottavuutta siirtymällä työntekijälähtöisiin työelämän joustoihin.
Moni pitkän työuran tehnyt arvostaa vapaa-aikaa enemmän kuin palkankorotuksia ja olisi valmis tinkimään, esittämään itse joustoja jos perusansiotaso on turvattu.
Nyt työntekijät eivät uskalla näistä puhua, koska Suomi ei ole edes hyväksynyt, ratifioinut
Euroopan sosiaalisen peruskirjan artiklan 4.1 kohtaa, joka poistaisi räikeimmät alipalkkaukset.
Ilmaisjakelulehtien jakajat hyötyisivät ensimmäisinä tästä päätöksestä merkittävästi.
Elämme nurinkurista aikaa kun valtava määrä suomalaisia on työttömänä ja samalla työssäkäyvät uupuvat kiireen keskellä ja työaikalakia usein rikotaan.
Työn jakaminen työaikaa lyhentämällä poistaisi työttömyyttä, parantaisi ihmisten terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Nostaisi työn tuottavuuttakin.
Jos Suomessa pystyttiin jo kauan sitten toteuttamaan 8 tunnin työaika, niin miksei tavoite voisi olla 6 tuntia.
Mutta elleivät asenteet muutu ja työntekijöille taata turvallista perustoimeentuloa myös työttömyystilanteessa, niin isot työelämän rakenteelliset uudistukset jäävät tuuleen huutamiseksi.
On pakko kysyä, että kenelle konsensus, yhteisten asioiden hoitaminen riitojen sijaan sopimalla, ei kelpaa ja kenen etujen mukaista on suurtyöttömyyden ylläpito.
Sari Kyllönen
Kirjoittaja on taloussihteeri, Vasemmistoliiton Kajaanin kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas